Ilkka-Yhtymään kuuluva I-Mediat Oy on hankkinut 25. elokuuta 2021 tehdyllä kaupalla omistukseensa enemmistöosuuden sosiaalisen median markkinointipalveluihin keskittyvästä MySome Oy:stä. Yrityskauppa toteuttaa Ilkka-Yhtymä-konsernin strategiaa ja laajentaa I-Mediat Oy:n yritysasiakkaille tarjottavien markkinointipalvelujen valikoimaa.

MySome Oy on sosiaalisen median toimisto, joka kasvattaa yritysten liiketoimintaa sisältöjen suunnittelun ja tuotannon, graafisen työn, valokuvauksen ja kohdennetun mainonnan keinoin sosiaalisessa mediassa. Yhtiö on perustamisestaan 2017 saakka tehnyt tuloksekasta kasvua ja sen liikevaihto viime vuonna oli 1,3 milj. euroa. MySome Oy:n tytäryhtiö Siliä Oy:n liikevaihto vuonna 2020 oli 0,5 milj. euroa.

– Sosiaalisen median toimisto on erinomainen lisä I-Medioiden ja sen tytäryhtiöiden markkinointipalveluiden kattavaan valikoimaan. Saamme MySomen myötä konserniimme lisää Suomen parasta someosaamista ja 27 huippuammattilaista. Mahdollisuudet kehittää uutta liiketoimintaa esimerkiksi vaikuttajamarkkinoinnin palveluita tarjoavan tytäryhtiömme somessa.comin ja MySomen yhteistyön kautta ovat mielenkiintoiset, iloitsee I-Medioiden markkinointi- ja mediapalveluista vastaava liiketoimintajohtaja Jarno Puutio.

– Kuvailisin MySomea sosiaalisen median ja markkinointipalveluiden kasvuraketiksi! MySome kykeni osoittamaan, että tavoitteet on tehty rikottaviksi ja tuloksellista kasvua tehdään tosissaan sekä itselle että asiakkaille. Sosiaalisen median alustat ovat jo nyt merkittäviä liiketoiminta-alustoja yrityksille, ja tulevaisuudessa niiden kaupallinen rooli tulee kasvamaan entisestään. MySomen myötä saamme vahvaa osaamista ja työkaluja kasvattaa asiakkaidemme liiketoimintaa, avaa Ilkka-Yhtymän kehitysjohtaja Mikko Isoniemi.

MySome tavoittelee vahvaa asemaan Suomen johtavana sometoimistona.

– MySomen jatkuvalaskutteisten palveluiden piirissä on tällä hetkellä yli 100 asiakasta. Haluamme kasvaa merkittävimpien kuluttajabrändien somekumppanina ja tahdomme, että meidät tunnetaan Suomen johtavana sometoimistona. Tavoitteenamme on olla sosiaalisen median edelläkävijä, joka pysyy ajan hermolla myös uusien somekanavien ja -formaattien suhteen. Meille tärkeää yrityskaupassa oli ostajan ymmärrys sosiaalisen median markkinoinnin valtavasta kasvupotentiaalista ja halu jatkaa MySomen toimintaa nykyisellä konseptilla. Yrityskauppa mahdollistaakin fokuksemme säilymisen täysin sosiaalisen median markkinoinnissa, kuvailee MySomen perustaja ja toimitusjohtaja Jenni Kynnös.

Ilkka-Yhtymä jatkaa valtakunnallista kasvuaan

Medialiiketoiminnasta ponnistava Ilkka-Yhtymä on viime vuosina laajentanut toimintaansa yritysostojen myötä markkinointiin, viestintään ja markkinointiteknologiaan. Vahvat pohjalaiset juuret omaava konserni palvelee asiakkaitaan tänä päivänä valtakunnallisesti.

– Meillä on valtakunnallisesti toimintaa kymmenellä paikkakunnalla ja lisäksi kansainvälisesti viidessä maassa Euroopassa, Aasiassa ja Lähi-Idässä. MySomen myötä konsernissamme työskentelee noin 470 markkinointi- ja viestintäalan ammattilaista. Tavoitteenamme on vahvistaa tekemistämme entisestään valtakunnallisena toimijana ja myös kansainvälisellä tasolla. Konsernin yhtiöiden yhteisen tekemisen myötä saamme leveämmät hartiat kasvun toteuttamiseen, kuvailee Ilkka-Yhtymän toimitusjohtaja Olli Pirhonen.

Ilkka-Yhtymä lyhyesti
Informaatio yhdistää Ilkka-Yhtymän asiakkaita, lukijoita ja liiketoimintoja. Media- ja markkinointipalvelujen liiketoiminta-alueella konserniyhtiöistä toimivat I-Mediat Oy sekä sen tytäryhtiöt Myynninmaailma Oy, Digimoguli Oy, somessa.com Oy Ab ja MySome Oy. Sanomalehti Ilkka-Pohjalaisen lisäksi I-Mediat Oy julkaisee kahta kaupunkilehteä ja viittä paikallislehteä. Konsernin painopalveluyhtiö I-print Oy:n liiketoiminta koostuu sanomalehti- ja arkkipainamisesta sekä erikoispainon palveluista. Liana Technologies Oy tytäryhtiöineen tuottaa markkinoinnin ja viestinnän teknologiapalveluita. Konsernin palveluista vastaa noin 470 median, markkinoinnin ja teknologian osaajaa.

LISÄTIETOJA
Toimitusjohtaja Olli Pirhonen, Ilkka-Yhtymä Oyj, puh. 040 766 5418
Liiketoimintajohtaja Jarno Puutio, I-Mediat Oy, puh 040 557 7336