Hyppää sisältöön
Pramia-logo
Painopalvelut

Pramia saa toivottuja tuloksia mainonnalla

Ilkka ja Pramia ovat jo parin vuoden ajan tehneet monipuolista yhteistyötä markkinointi- ja viestintäpalvelujen sekä painopalvelujen osalta. Ilkka vakuutti Pramian erityisesti joustavuutensa ansiosta.

Pramia Oy on juomatehdas Etelä-Pohjanmaalta, tarkemmin sanottuna Kurikan Ilvesjoelta. Pramia tunnetaan mielenkiintoisesta tuotevalikoimastaan ja etenkin ympäri Suomea myytävistä likööreistään. Vuonna 2012 Pramia palkittiin maailman ekologisimpana alkoholiyrityksenä.

Pramia on aina ollut innokas mainostaja. Yrittäjä Marko Mäkisen mukaan Pramia käyttää merkittävän summan liikevaihdostaan mainontaan. Ei olekaan ihme, että mainonnalta halutaan myös tuloksia ja sen suunnitteluun halutaan osaavia ihmisiä mukaan.

Haussa joustavuutta ilman tyrkkymeininkiä

Ilkka ja Pramia ovat jo parin vuoden ajan tehneet monipuolista yhteistyötä markkinointi- ja viestintäpalvelujen sekä painopalvelujen (I-print Oy) osalta. Mäkisen mukaan Ilkka vakuutti heidät kumppanina erityisesti joustavuutensa ansiosta. Joustavuus mahdollistaa palvelujen tehokkaan hyödyntämisen juuri Pramialle parhaiten sopivassa mittakaavassa, ilman ylimääräistä höttöä tai liiallisia sitoumuksia.

”Olen tyytyväinen siihen, miten Ilkka tekee ja toteuttaa sovitut työt eikä yritä koko ajan tyrkyttää meille lisätöitä ja lisälaskutettavaa. Ilkassa ei ole tyrkkymeininkiä.”

Ilkan ja Pramian välinen yhteistyö sisältää tällä hetkellä ainakin kolme ulottuvuutta.

”Teetämme Ilkassa visuaalista suunnittelua, erilaisia painotöitä sekä jonkin verran sisällöntuotantoa. Uutena juttuna on tulossa TV-mainokset. Mutta kaikista eniten olemme tarvinneet osaamista nimenomaan mainosten suunnitteluun ja painotuotteiden tekemiseen”, Mäkinen sanoo.

I-printin painamia Pramian painotuotteita
Pramia on hyödyntänyt monissa painotuotteissaan I-printin painopalveluita.

Ilkan päässä Pramian kaikista asioista huolehtii yksi yhteyshenkilö, asiakasvastaava Mira Nikkola. Yhden yhteyshenkilön taktiikalla erilaisia palvelukokonaisuuksia sisältävä yhteistyö pystytään pitämään Pramian suuntaan mahdollisimman sujuvana. Ratkaisu saakin kiitosta Mäkiseltä.

”Ilkan kanssa olemme päässeet tavoitteisiimme”

Vuodesta 2018 alkanut Ilkan ja Pramian yhteistyö on ollut saavutettujen tulosten osalta menestystarina.

”Mainontaa on usein vaativaa mitata, mutta on varmaa, että Ilkan kanssa olemme päässeet tavoitteisiimme. Mainoksistamme on tullut sellaisia kuin haluamme ja ne ovat toimineet toivotusti. Siksi yhteistyötä ja mainostamista on ollut myös syytä jatkaa”, Mäkinen kommentoi.

Toivottujen lopputulosten taustalla on yleensä paljon ulospäin näkymätöntä suunnittelutyötä ja vuorovaikutusta, jolla on kuitenkin oleellinen rooli yhteistyön onnistumisen kannalta. Myös tämä puoli on Pramian ja Ilkan tapauksessa mallillaan.

”Olen tyytyväinen siihen, miten hyvin Ilkassa on saatu kiinni minun näkemyksistäni ja tyylistäni. Yhteistyö on ollut jouhevaa ja miellyttävää. Voin suositella Ilkkaa ja heidän nykyistä palvelutarjoomaansa myös muille”, Mäkinen summaa.

Pramian valmistamaa käsidesiä.
Pramia valmistaa nykyään myös käsidesiä – etiketit puolestaan on suunniteltu Ilkassa.

Esimerkkejä Ilkan Pramialle toteuttamista toimenpiteistä:

  • Brändi- ja tuotemainoksia sanomalehtiin ja aikakauslehtiin (visuaalinen suunnittelu)
  • Esitteitä (visuaalinen suunnittelu ja painopalvelut)
  • Tuote-etikettejä (visuaalinen suunnittelu ja painopalvelut)
  • Tienvarsikylttejä (visuaalinen suunnittelu ja painopalvelut)
  • Käyntikortteja (painopalvelut)
  • Akustiikkatauluja (painopalvelut)
  • Lahjakortteja ja tarroja (painopalvelut)
  • Tilauslomakkeita (painopalvelut)
  • Isoja pahvisia näköispulloja tehtaanmyymälän sisustukseen (painopalvelut)
  • Teippauksia tehtaanmyymälään (painopalvelut)
  • Mainoksia juomakaappeihin (painopalvelut)
  • Logokylttejä pullotelineisiin (painopalvelut)

Haku