Hyppää sisältöön
Sanomalehtimainonta

Painettu asukaslehti on tärkeä osa Alavuden kaupungin viestintää

”Alavuden kaupunki ja Töysän kunta liittyivät toisiinsa vuonna 2013 muodostaen uuden Alavuden kaupungin. Silloin aloimme miettiä, mikä olisi hyvä tapa viestiä alueen asioista ja mitä kanavia siihen tarvitaan. Yhdeksi viestintäkanavaksi valitsimme lehden”, kertoo Alavuden kaupungin elinvoimajohtaja Ulla Koivisto.


Ilkka on alusta saakka ollut mukana toteuttamassa Alavus-lehteä. Asukaslehden toimivuutta kokeiltiin aluksi parin numeron verran, jonka jälkeen se vakiintui kaksi kertaa vuodessa ilmestyväksi julkaisuksi. Nykyisin sillä on selkeä paikkansa osana kaupungin viestintää.

”Olemme nähneet painetun julkaisun tärkeäksi, sillä se tavoittaa hyvin haluamamme kohderyhmät. Asukaslehdessä saamme kätevästi tuotua esiin ajankohtaisia asioita sekä muita uutisia, joista juuri sillä hetkellä haluamme viestiä”, Koivisto sanoo.

Monipuolisella sisällöllä tuodaan kattavasti esiin alavutelainen elämänmeno

Alavus-lehti ilmestyy keväällä ja syksyllä. Kaupungin kotisivuilla julkaistaan digitaalinen versio ja sen lisäksi painettu asukaslehti postitetaan kotitalouksiin. Jokaiseen lehteen ostetaan osoitteisto, jotta julkaisut saadaan toimitettua halutuille vastaanottajille.

”Lehti on suunnattu alueen vakituisille sekä vapaa-ajan asukkaille ja se lähetetään myös entisille alavutelaisille. Kesäjulkaisu postitetaan myös naapurikuntien asukkaille”, Koivisto kertoo ja lisää: ”Alavus-lehti on ollut suosittu ja sen perään aina välillä kyselläänkin.”

Suosittu Alavus-lehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa.

Lehden formaatti on mietitty yhdessä Ilkan kanssa. Sisällöltään se on positiivinen ja pääroolissa on tyypillisesti alavutelainen elämänmeno. Yksi sen suosituimmista artikkelisarjoista on kertonut alueen kylistä, ja useissa jutuissa esiintyy kaupungin asukkaita.

”Lehtiin on haastateltu henkilöitä, perheitä ja harrastajia, joiden kautta tuomme kaupungin asioita, elämänmenoa ja ilmiöitä esiin”, Koivisto sanoo.

Viihteellisempien aiheiden lisäksi esiin nostetaan monipuolisesti kaupungin palveluita ja uutisia.

”Koska asukaslehti ilmestyy kaksi kertaa vuodessa, on sen fokus päivän polttavien asioiden lisäksi myös tulevassa, jotta lehden sisältö kantaa useamman kuukauden”, Koivisto avaa ja jatkaa: ”Lehdessä on aina täsmätietoa, josta uskomme olevan lukijoille hyötyä. Tapahtumien ja palveluiden lisäksi kerromme vinkkejä vapaa-aikaan tai vaikkapa työnhakuun. Pyrimme kertomaan asioista, joista kaupunkilaisten on hyvä tietää.”

Suositun lehden taustalla on toimiva yhteistyö

Alavuden kaupunki ja Ilkka toteuttavat lehden tiiviissä yhteistyössä. Roolijako on varsin selkeä.

”Tällaisessa yhteistyössä on tärkeää, että me tiedämme mitä haluamme viestiä asukaslehden lukijoille”, Koivisto kiteyttää.

Alavus-lehden tutkimista
Alavus-lehtien selailu saa Ulla Koiviston (vas.) ja Alavuden kaupungin viestintäsihteeri Hanna Lassilan suut hymyyn. KUVA: Annukka Mäenpää

Alavuden kaupunki ideoikin artikkelien ja uutisten aiheet, jotka käydään läpi Ilkan kanssa yhteisissä suunnitelupalavereissa. Ilkan vastuulla on lehden konkreettinen toteuttaminen aina artikkelien kirjoittamisesta, lehden taittamiseen ja painatukseen saakka. Ilkka myös huolehtii jokaiseen lehteen uuden osoitteiston vastaanottajista.

Pitkään jatkunut yhteistyö on sujunut hyvin. Alavuden kaupunki on tyytyväinen Ilkan joustavuuteen ja mahdollisuuteen tehdä muutoksia artikkelien sisältöihin vielä viime metreillä. Kiitosta saavat myös asukaslehden raikas ilme sekä artikkelit, joissa on hyvin osattu tuoda esiin alavutelainen elämänmeno.

”Lopputulos on aina ollut laadukas niin sisällön, toteutuksen kuin painojäljenkin osalta. Alavus-lehti on kiva ottaa käteen”, Koivisto summaa.

Haluatko apua asiakaslehden suunnitteluun ja toteutukseen? Lue lisää viestinnän ratkaisuistamme tai ota yhteyttä asiantuntijoihimme!

Haku