Hyppää sisältöön
Digitaalinen ulkomainonta

Paras Paikka -kampanjalla houkuteltiin uusia asukkaita Kauhavalle

Kauhavan kaupunki toteutti vuosina 2020–2021 laajalti huomiota herättäneen ja paljon kiitosta keränneen Paras Paikka -markkinointikampanjan. Ilkka oli kumppanina suunnittelemassa ja toteuttamassa kampanjaa.

”Halusimme Paras Paikka -kampanjalla kertoa, miksi Kauhavalla kannattaa asua, yrittää ja lomailla”, avaa kampanjan tavoitteita Kauhavan viestintä- ja markkinointikoordinaattori Petra Karhula.

Monikanavainen markkinointi tavoitti uudet ja nykyiset asukkaat

Kauhavan Paras Paikka -kampanja suunniteltiin alusta pitäen monikanavaiseksi. Markkinointitoimenpiteissä hyödynnettiin mm. lehtimainontaa, somemainontaa, ulkomainontaa, videomainontaa, sisältömarkkinointia, painettua suoramarkkinointia ja TV-mainostakin.

Kauhavan kaupungin ulkomainontaa Seinäjoella
Paras paikka -kampanjan mainoksia näkyi monikanavaisesti mm. screeneillä ja Ilkka-Pohjalaisessa.

”Parasta kampanjassa oli kuntalaistemme osallistaminen. Pyysimme asukkaita itse kertomaan arjestaan Kauhavalla. Ihmiset esiintyivät omilla kasvoillaan ja omin sanoin. Näistä tehtiin mainoksia ja ne vetosivat ihmisiin”, Karhula kertoo.

Paras Paikka -kampanjan tulokset kerätään pidemmällä aikavälillä, mutta onnistumisesta kertoo poikkeuksellisen runsas positiivinen palaute.

”Lähetimme suoramarkkinointikirjeen Kauhavan seudulta Etelä-Suomeen muuttaneille henkilöille, ja tästä tykättiin niin paljon, että osa kirjeittä jääneistä kyseli sen perään. Lisäksi saimme useita someviestejä ja puheluita, joissa kampanjaa kiiteltiin – ja tulipa yhdet kiitokset paluupostissa kirjeitsekin”, Karhula sanoo.

”Ihan sama mitä aletaan tehdä – osaamista löytyy”

Ilkka oli tiiviisti mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa Paras Paikka -kampanjaa aivan sen alkumetreiltä saakka.

”Pyysimme jo kilpailutuksessa alustavia ideoita kampanjan toteutukseen liittyen ja saimme kaksi aika saman suuntaista, hyvin toisiaan täydentävää ideaa. Näin ollen valitsimme kampanjaan Ilkan lisäksi toisen pienemmän toimiston, joka on vastannut graafisesta suunnittelusta”, Karhula kertaa yhteistyön alkua.

”Se on sellaista asiakkaan asian omakseen ottamista.”

Petra Karhula

Karhula on tyytyväinen Ilkalta saamaansa palveluun. Hän kiittelee erityisesti kokonaisvaltaisuutta, joka on pitänyt sisällään koko markkinoinnin skaalan aina ideointivaiheesta siihen, että suunnitellut toteutukset on saatu valmiiksi sovitusti.

”Ilkan vahvuus on tarjonnan laajuus. Oikeastaan ihan sama mitä Ilkan kanssa aletaan tehdä, osaamista kyllä löytyy. Esimerkiksi kaikki sponsoroidut jutut ovat olleet tosi hyviä. Tykkään myös heidän kyvystään ideoida luovasti ja innostua. Se on sellaista asiakkaan asian omakseen ottamista.”

Paras Paikka -kampanjaa varten Ilkalla toteutettuja toimenpiteitä:

  • Markkinoinnin suunnittelua ja ideointia
  • TV-mainonta
  • Lehtimainonta
  • Digitaalinen ulkomainonta
  • Painettu suoramarkkinointi
  • Asukkaiden haastatteluvideot somemarkkinointia varten
  • Sponsoroituja juttuja (6 kpl) Ilkka-Pohjalaisen teemaliitteissä ja Pointissa

Haluatko sinäkin onnistua markkinointikampanjan toteuttamisessa? Ota yhteyttä – me autamme kaikessa markkinointiin ja mainontaan liittyvässä.

Paras paikka -kampanjan yhteydessä julkaistut sponsoroidut jutut (kuvaa klikkaamalla pääset lukemaan jutun Pointtiin):

Haku