Painopalvelut ja jakelupalvelut

Painopalveluita niille, joilta ei mielikuvitusta puutu. Paino- ja jakelupalvelut muodostuvat erikois-, arkki- ja sanomalehtipainosta sekä digitaalisista palveluista. Yrityksesi saa kauttamme myös taittotyöt ja suunnittelun, laajat jälkikäsittelymahdollisuudet, postituskampanjat sekä räätälöidyt suoramarkkinointitoteutukset. Asiantuntijamme löytävät yrityksellesi sopivat ratkaisut markkinointisi tueksi. Paino- ja jakelupalvelut tuottaa I-print Oy.

Yksikään asiakas ei ole meille liian pieni tai suuri. I-printin paino- ja jakelupalvelut on tarkoitettu niin yksityishenkilöille kuin ympäri Suomen ja maailman toimiville suuryrityksillekin. Ammattilaisemme takaavat, että tilaamiesi tuotteiden painojälki on aina laadukasta ja jakelu sujuu kuten on sovittu.

I-print on saanut Joutsenmerkin käyttöoikeuden. Joutsenmerkki on Pohjoismaiden virallinen ympäristömerkki, joka opastaa kuluttajia valitsemaan ympäristön kannalta parempia tuotteita ja kannustaa valmistajia tekemään tällaisia tuotteita. Joutsenmerkin voivat saada vain sellaiset tuotteet ja palvelut, jotka omassa ryhmässään kuuluvat ympäristön kannalta parhaiden joukkoon. I-printissä logistiset ratkaisut, materiaalit ja monet muut asiat on mietitty niin, että luontoa säästyy.

Paino- ja jakelupalvelut

Ota yhteyttä

I-Mediat yritysmyynti puh. 06 2477 205 myynti@i-mediat.fi

Prima Power halusi juhlistaa joustavien valmistusjärjestelmien ja automaattisten varastoratkaisujen eli The SYSTEMin 30-vuotista taivalta mainosvideolla. Videota lähdettiin suunnittelemaan alkuvuodesta ja käsikirjoitus oli valmiina helmikuussa.... Lue lisää
I-Mediat
Mainonnan mittaamiseen ja optimointiin liittyvä keskustelu on kerännyt digitalisoitumisen myötä yhä kovempia kierroksia. Mitattavuuden merkityksen korostuessa moni markkinoija ja mainostaja on alkanut vaatia vastaavaa mitattavuutta myös lehtimainonnalta.... Lue lisää
I-Mediat
Lataa tuhansiin tutkittuihin mainoksiin perustuva opas sanomalehtimainonnan tekemisestä.... Lue lisää
I-Mediat

Tilaa uutiskirjeemme

Uutiskirjeen tilaajana saat sähköpostiisi markkinoinnin uusimmat kuulumiset ja tiedon mainostusmahdollisuuksista.

Palvelumme

Kokonaisvaltainen markkinoinnin, myynnin ja mainonnan palvelumallimme auttaa yritystäsi tavoitteiden saavuttamisessa.

Kaikki palvelumme