Hyppää sisältöön

16.02.2022

Uutiset

Asiakaskokemusta kehittämässä

Ilkan myyntijohtaja Timo Ranta purkaa avoimesti syksyllä 2021 toteutetun asiakaskyselyn antia.

Asiakaskokemuksen kehittäminen on yksi Ilkan B2B-myynnin toiminnan kehittämisen painopisteistä. Viime syksynä tekemämme kattava asiakastutkimus antoi meille hyvin tietoa asiakkaidemme mielipiteistä ja fiiliksistä toimintaamme kohtaan – kiitos kaikille vastaajille!

Nyt on tullut hyvä hetki käydä läpi tutkimuksen tuloksia ja niiden pohjalta käynnistämiämme kehitystoimia.

Ensinnäkin on sanottava, että palautteissa korostui kauttaaltaan yrityksemme kova uudistumistahti ja halu ottaa rohkeasti koko markkinoinnin kenttää haltuun mm. uusien tytäryhtiöiden asiantuntijuuden kautta. Yhtäältä palvelutarjoamamme monipuolisuus ja asiantuntijuutemme koettiin monissa vastauksissa vahvuudeksi, mutta sitten taas toisaalta osa kommentoijista koki Ilkan kuitenkin liian kiinnittyneenä perinteisiin mainonnan ratkaisuihin.

Tämä kertoo meille sen, että emme ole vielä täysin onnistuneet kertomaan viimeisen muutaman vuoden aikana mullistuneen palvelutarjoamamme hyötyjä ja mahdollisuuksia asiakkaillemme. Yrityksemme koko kyvykkyys ei tule riittävästi vielä esille. Tämä on asia, johon olemme jo tarttuneet ja jossa aiomme olla jatkossa paljon parempia.

Asiakkaamme arvostavat todella korkealle yhteyshenkilöidemme palvelualttiuden.

Vastausten perusteella on selvää, että yksi suurimmista vahvuuksistamme on palvelutaso. Asiakkaamme arvostavat todella korkealle yhteyshenkilöidemme palvelualttiuden ja yhteistyö koetaan sujuvaksi. Samaten kyky palvella kattavasti markkinointiin liittyen koettiin vahvuutena, ja iso osa asiakkaista arvostaa sitä, että markkinoinnin ostoja voi keskittää yhdelle kumppanille mahdollisimman kattavasti.

Vastausten perusteella aiomme kiinnittää enemmän huomiota siihen, että tapaamisemme asiakkaidemme kanssa olisivat innostavia ja että pystymme nykyistä rohkeammin tuomaan pöytään ideoita ja näkemyksiä asiakkaidemme liiketoimintaan ja markkinointiin liittyen.

Kiitos vielä kerran kaikille asiakkaillemme arvokkaista vastauksista. Voin kertoa, että dokumenttia, johon palautteet on koostettu, on käytetty ahkerasti eri keskusteluissa toimintamme kehittämiseksi…

Olemme edenneet tätä polkua nyt puolisen vuotta ja uskon, että korjaavat toimenpiteet alkavat näkyä arjessa. Huomiota on jo kiinnitetty asiakastapaamisten sisältöihin ja esimerkiksi ilmaisten markkinointikartoitusten avulla pyrimme auttamaan nykyisiä ja uusia asiakkaitamme saamaan kaiken hyödyn irti kattavasta markkinoinnin palveluvalikoimastamme.

Tulemme myös seuraamaan asiakaskokemuksen kehittymistä säännöllisesti ja herkällä korvalla. Keskustelen mielelläni kanssanne aiheesta vielä lisää.

Haku